Pyhän Hengen Pilkka: Matteuksen Evankeliumin 12. Luvun Mukaan 484vl

”Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat. Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista.” (Room 8:1+2.)

Kiitokset

Kiitän kaikkivaltiasta, Pyhää Jumalaa, joka on antanut oman poikansa meidän pelastuksemme tähden. Kiitän Jeesusta Kristusta, joka tuli keskuuteemme ja kärsi uhrikuoleman meidän sovituksemme tähden. Kiitän Pyhää Henkeä, joka tuli lupauksen sanan mukaisesti johdattamaan meidät kaikkeen totuuteen. Kiitän sinua, hyvä Jumala, armostasi, jonka olen saanut itsekin kohdata pojassasi Jeesuksessa. Kiitän myös kaikkia teitä rakkaita ystäviäni, jotka olette tukeneet minua tehden mahdolliseksi tämänkin kirjasen.

Turussa 6.11.2014

Matti Lahtinen

Sisällys

1. PILKKA PYHÄÄ HENKEÄVASTAAN

2. FARISEUKSET JA JEESUS

3. MERKIT JA HENGET

4. VASTAUKSIA JA VASTAVÄITTEITÄ

5. JUUDAS-KRISTITYT, PETTÄJÄT KESKUU-DESSAMME

ESIPUHE

Mikä on eniten uskovia ahdistanut kysymys? Minkä asian kanssa melkein jokainen meistä on joutunut painiskelemaan jossain vaiheessa uskon elämää? Vastauksesi saattaa olla nykyisessä maailman ajassa kysymys ylöstempauksesta ja lopun ajan tapahtumista. Joissakin piireissä kysymys lopunajoista on vaiettu kuoliaaksi. Se on selitetty pois tavalla tai toisella tai sitten sitä ei yksinkertaisesti käsitellä. On kuitenkin eräs asia, jonka kanssa painitaan kaikkialla, missä luetaan Raamattua. Kysymys on synnistä. Tarkkaan ottaen kysymys on synnistä, jota ei saa anteeksi, niin meille on ainakin selitetty. Valitettavan usein jää kuitenkin kysymys siitä, mikä tuo anteeksiantamaton synti, joksi Pyhän Hengen pilkkaa nimitetään, oikein lopulta on? Mitä on pilkka Pyhää Henkeä vastaan? Muistan nuoruudestani, jonka vietin, kuten suurin osa suvustani herätysliikkeessä, jonka nimen jätän tilan puutteen vuoksi mainitsematta, miten nuoret kyselivät vanhemmilta mistä Hengen pilkassa on kyse? Joskus kysymyksen taustalla oli ihmisen huoli mahdollisesta lankeamisesta anteeksiantamattomaan syntiin. Se olisi ollut jo pelkkänä ajatuksena eräänlainen maailmanloppu nuorelle uskovalle, joka vasta hapuili tradition keskellä kohti Jumalaansa. Vastaus, jonka muistan hyvin, perustui pelkkään perusteettomaan lohdutukseen saarnamiesten todetessa, ettei kysyjä ollut tehnyt kyseistä syntiä, mikäli se huolestutti. Jostain käsittämättömästä syystä pidettiin huolestumista parhaana merkkinä syyttömyydestä juuri tähän kauhistuttavaan syntiin. Perusteet jäivät kuitenkin useimmiten vähän horjuviksi ja selvitys siitä, mistä synnissä oli kyse, jäi johdonmukaisesti saamatta. Kysymys Pyhän Hengen pilkasta muuttui itselleni särkeväksi haavaksi kohdattuani ihmisen, joka uskoi tehneensä kyseisen synnin. Mikään armon vakuuttelu ei kyennyt tavoittamaan hänen särkynyttä mieltään. Pakonomainen puhdistuminen ei tuonut hänelle rauhaa, ei lohdutusta. En tiedä, mitä hänelle tapahtui myöhemmin, mutta sen tiedän, että kyseinen kohtaaminen jätti minuun

vamman. Tapaus, joka ajoi minut Herran eteen kysymään totuutta Hengen pilkasta, oli seurausta ajattelemattomien ihmisten puheista. Kielellä on todellakin elämä ja mikä valitettavinta myös kuolema. Me voimme kylvää kuolemaa ympärillemme pelkästään huolimattomilla sanoillamme. Rukoukseni on, että se mitä Herran Henki on opettanut minulle Pyhän Hengen pilkasta, tulisi avuksi edes jollekin, joka kipuilee asian kanssa.

1. PILKKA PYHÄÄ HENKEÄ VASTAAN

Muistan, miten suljin työpaikkani oven takanani, sisäisesti järkyttyneenä. Olin kohdannut ihmisen, joka uskoi tehneensä pahimman mitä ihminen voi kuvitella tekevänsä. Oli kuulas kevätpäivä ja hengitykseni höyrysi kävellessäni kohmeiselle autolleni. Ajatukseni ja tunteeni olivat tasapuolisesti sekaisin. Minua suututti, suorastaan raivostutti ajatellessani ihmiselämää, joka oli tuhottu ajattelemattomilla, uskonnollisesta oikeassa olemisesta nousevilla tuomion sanoilla. Ajaessani kotiin pohdin jälleen kerran kysymystä, jonka kanssa olin ollut kasvotusten ennenkin. Kysymys oli tunkeutunut työpaikkani rauhaan, kävellen sisään mielensä murtaneen ihmisen hahmossa. Kohtaaminen kristillisen elämän suurimman kivun kanssa ei jättänyt rauhaan. Matkani kotiin, lämpenevän auton hurinan peittäessä alleen lähes kaikki muut äänet farmariauton korista tulevia omituisia kitinöitä lukuun ottamatta, oli sisäisen kamppailun täyttämä. Tämä ei ole oikein, ei ole oikein, että ihmiset tuhoavat toisiaan pelkillä sanoilla, jotka osuessaan riittävän herkkään maaperään saavat aikaan valtavaa tuhoa. Mikä on pahinta, mitä uskova voi kuvitella? Mistä sedät varoittavat halutessaan hillitä arvostelua? Mikä on se synti, johon kukaan meistä ei halua langeta, ei edes se, joka normaalisti nauttii kohtuudella synnin iloista? Kyseessä on synti, josta kiinni joutuminen pelottaa paatuneintakin kristittyä. Kyseessä on synti, josta syyttäminen on pahimmillaan äärimmäistä henkistä ja hengellistä väkivaltaa. Raamattu varoittaa meitä erityisesti yhdestä synnistä. Kyseessä on synti, jota ei anneta anteeksi. Katuva ihminen saa anteeksi jopa murhan, mutta tätä ei. Synti, josta on kyse, on pilkka Pyhää Henkeä vastaan. Käymme tutkimaan Pyhän Hengen pilkkaa. Teksti, jonka pohjalta pyrin hahmottamaan, mitä Jeesus tarkoitti varoittaessaan Pyhän Hengen pilkasta, on Matteuksen evankeliumin 12. luvussa. Voidaksemme ymmärtää todella, mistä Jeesus puhuu, meidän on tehtävä tämän asian äärellä hieman systemaattista

teologiaa ja eksegeesiä. Ensinnäkin asian ymmärtämiseksi on välttämätöntä ymmärtää, ettei jakeita, jossa Jeesus puhuu varsinaisesti Pyhän Hengen pilkasta, saa irrottaa asiayhteydestä. Hyvin usein, saarnat, joita pidetään aiheesta perustuvat laiminlyötyyn eksegeesiin. Kyseiset jakeet ovat seuraavat:

Matt 12: 31+32.

Sentähden minä sanon teille: jokainen synti ja pilkka annetaan ihmisille anteeksi, mutta Hengen pilkkaamista ei anteeksi anneta. Ja jos joku sanoo sanan Ihmisen Poikaa vastaan, niin hänelle annetaan anteeksi; mutta jos joku sanoo jotakin Pyhää Henkeä vastaan, niin hänelle ei anteeksi anneta, ei tässä maailmassa eikä tulevassa.

Lauseen irrottaminen asiayhteydestä mahdollistaa hyvinkin kirjavat tulkinnat aiheuttaen lukuisissa uskovissa tarpeetonta ahdistusta. Lähes jokainen uskova on varmasti kipuillut jossain vaiheessa tämän asian kanssa. Olenko tehnyt anteeksiantamattoman synnin? Jotkut ovat saattaneet ahdistuksissaan soittaa pastoreilleen jopa kesken yön pimeyden tai päätyä itsetuhoon vakuututtuaan, ettei pelastus ole enää omalle kohdalle mahdollinen. Armo ulosmitattiin täysimääräisenä ja havaittiin riittämättömäksi jo pelkästään tämän elämän tarpeisiin. On hyvin tavallista, että jos kysymme pastorilta, mitä on pilkka Pyhää Henkeä vastaan, saamme vastaukseksi vain epämääräisiä selityksiä. Lopuksi todetaan yleensä sinänsä oikein, ettei kyselijä ole syyllistynyt siihen, mikäli on asiasta huolissaan. Ihminen, joka on tehnyt tämän synnin, ei koe asiassa mitään huolestumisen syytä. Kaiken jälkeen ongelmaksi jää se, että ellei uskovalla ole selkeätä käsitystä siitä, mistä tässä synnissä on todella kyse, on edessä toistuvia tuskailun aikakausia. Ihminen löytää itsensä uudelleen ja uudelleen saman kysymyksen ääreltä. Vasta kun uskovalla on selkeä tietoisuus pelastusvarmuudesta sekä oikea raamatullinen ymmärrys tästä synnistä, löytyy rauha, joka ei järky, ei ainakaan tämän kysymyksen takia.

Menkäämme alkuun eli Matteuksen evankeliumin 12. lukuun. Aloitamme luvun alusta, koska itse asiaa on mahdotonta ymmärtää oikein ilman riittävää pohjustusta eli asiayhteyden ymmärtämistä.

Hyttysiä siivilöimässä

Hyvin usein juuri pienet teot laukaisevat suuria tapahtumaketjuja, niin tässäkin tapauksessa. Suuhun tungettu viljan jyvä, ajatuksissaan tapahtunut teko, jonka tekijä ei pitänyt tekemistään, minään laukaisi tapahtumaketjun, joka johti Jeesuksen ja fariseusten suhteiden lopulliseen kriisiytymiseen.

Matt 12: 1-8

Siihen aikaan Jeesus kulki sapattina viljavainioiden halki; ja hänen opetuslastensa oli nälkä, ja he rupesivat katkomaan tähkäpäitä ja syömään. Mutta kun fariseukset sen näkivät, sanoivat he hänelle: "Katso, sinun opetuslapsesi tekevät, mitä ei ole lupa tehdä sapattina." Niin hän sanoi heille: "Ettekö ole lukeneet, mitä Daavid teki, kun hänen ja hänen seuralaistensa oli nälkä, kuinka hän meni Jumalan huoneeseen, ja kuinka he söivät näkyleivät, joita ei hänen eikä hänen seuralaistensa ollut lupa syödä, vaan ainoastaan pappien? Tai ettekö ole lukeneet laista, että papit sapattina pyhäkössä rikkovat sapatin ja ovat kuitenkin syyttömät? Mutta minä sanon teille: tässä on se, joka on pyhäkköä suurempi. Mutta jos tietäisitte, mitä tämä on: 'Laupeutta minä tahdon enkä uhria', niin te ette tuomitsisi syyttömiä. Sillä Ihmisen Poika on sapatin herra."

Tapahtumat alkavat pellolla sapatin päivänä. Jeesus oli matkalla synagogaan, tapansa mukaan. Ja kuten yleensäkin, hänellä oli mukanaan opetuslasten joukko. Matka ei ollut liian pitkä sapattina kuljettavaksi. Kulkiessaan pellon poikki opetuslasten joukko alkoi poimia tähkiä ja napostella niiden jyviä. Jeesuksen seuruetta tarkkailleet fariseukset puuttuivat välittömästi tapahtumiin ja laittoivat

Jeesuksen koetukselle. Jos Jeesus on Jumalan mies, kuten vaikutti, tämän pitäisi tietää, että opetuslapset rikkoivat juuri sapattikäskyä. Sapattina ei saanut tehdä työtä. Opetuslapset korjasivat viljaa ja puivat sitä ottaessaan tähkäpäitä käsiinsä ja hiertäessään niistä jyviä irti. Jos Jeesus on se luvattu, niin hän puuttuu välittömästi havaitsemaansa käskyn rikkomiseen. Jeesus ei kuitenkaan tehnyt niin. Jeesus ei saanut raivokohtausta ja sättinyt opetuslapsiaan, mikä aiheutti fariseuksissa voimakasta paheksuntaa. Sen sijaan, että Jeesus olisi pitänyt opetuslapsilleen raamattutunnin aiheesta sapatin pitäminen, hän puolusti opetuslapsiaan. Tästä tapahtumasta alkoi tapahtumasarja, joka huipentui Jeesuksen ja fariseusten väliseen keskusteluun, jossa Jeesus varoittaa Pyhän Hengen pilkasta. Ja pahennukset jatkuivat.

Matt 12: 9-14

Ja hän lähti sieltä ja tuli heidän synagogaansa. Ja katso, siellä oli mies, jonka käsi oli kuivettunut. Niin he kysyivät häneltä sanoen: "Onko luvallista sapattina parantaa?" voidaksensa nostaa syytteen häntä vastaan. Niin hän sanoi heille: "Kuka teistä on se mies, joka ei, jos hänen ainoa lampaansa putoaa sapattina kuoppaan, tartu siihen ja nosta sitä ylös? Kuinka paljon suurempiarvoinen onkaan ihminen kuin lammas! Sentähden on lupa tehdä sapattina hyvää." Sitten hän sanoi miehelle: "Ojenna kätesi!" Ja hän ojensi; ja se tuli entiselleen, terveeksi niinkuin toinenkin. Niin fariseukset lähtivät ulos ja pitivät neuvoa häntä vastaan, surmataksensa hänet.

Seuraavaksi Jeesus menee synagogaan, jonne hän oli matkalla viljan puimisesta seuranneen välikohtauksen aikana. Fariseukset kysyivät Jeesukselta: saako sapattina parantaa? He olivat vakuuttuneita siitä, että mikäli Jeesus oli aito Jumalan mies, tämä olisi vastannut jotenkin näin: ”Teillä on viikossa kuusi päivää työtä tehdäksenne, ettekö voi pyhittää yhtä päivää Jumalallenne”. Sen sijaan Jeesus vastaa kysymyksellä, joka muuttaa tilanteen. Jeesus esittää

tilanteen, jossa on todellinen akuutti hätä. Fariseusten ajattelu meni niin, että sairas, joka oli sairastanut jo pitkään, jouti kyllä kärsiä vaivastaan vielä päivän. Jeesukselle sen sijaan miehen, jolla oli kuivettunut käsi, hätä oli akuutti, aivan kuten kaivoon pudonneella lampaalla. Kärsivän auttamista ei pidä lykätä myöhemmäksi, ei ainakaan, mikäli vaikuttimena on pelkästään rituaalisen puhtauden vaaliminen. Jeesus näki miehen hädän joka tarvitsi avun tänään, eikä siksi lykännyt apuaan huomiseksi. Molemmissa edellä kuvatuissa tilanteissa oli kyse samasta asiasta, Jeesus rikkoi sapattia. Niin ainakin fariseukset ajattelivat. Voidaksemme ymmärtää kohtausta, joka seurasi pian tämän jälkeen, meidän on välttämätöntä suorittaa tilanteen kuvaus. Keskustelu, jonka aikana Jeesus varoittaa fariseuksia Pyhän Hengen pilkasta saa kohta alkunsa. Sitä ennen Jeesus kuitenkin toimii vielä sairaita parantaen, kuten Matteus kertoo. Lähestymme hetkeä, jolloin varsinainen keskustelu alkaa.

Matt. 12: 15- 21

Mutta kun Jeesus huomasi sen, väistyi hän sieltä pois. Ja monet seurasivat häntä, ja hän paransi heidät kaikki, ja hän varoitti vakavasti heitä saattamasta häntä julki; että kävisi toteen, mikä on puhuttu profeetta Esaiaan kautta, joka sanoo: "Katso, minun palvelijani, jonka minä olen valinnut, minun rakkaani, johon minun sieluni on mielistynyt; minä panen Henkeni häneen, ja hän on saattava oikeuden sanomaa pakanoille. Ei hän riitele eikä huuda, ei hänen ääntänsä kuule kukaan kaduilla. Särjettyä ruokoa hän ei mra, ja suitsevaista kynttilänsydäntä hän ei sammuta, kunnes hän saattaa oikeuden voittoon. Ja hänen nimeensä pakanat panevat toivonsa."

Jeesus vetäytyi pois synagogasta, jossa fariseukset olivat ahdistelleet häntä. Luonteensa mukaisesti, kuin alleviivatakseen antamaansa opetusta, Jeesus parantaa kaikki sairaat. Jeesus jatkoi hyvän tekemistä, vaikka tiesi fariseusten suunnittelemasta murhahankkeesta.

Matt. 12: 22-28

Silloin tuotiin hänen tykönsä riivattu mies, joka oli sokea ja mykkä, ja hän paransi hänet, niin että mykkä puhui ja näki. Ja kaikki kansa hämmästyi ja sanoi: "Eiköhän tämä ole Daavidin poika?" Mutta kun fariseukset sen kuulivat, sanoivat he: "Tämä ei aja riivaajia ulos kenenkään muun kuin Beelsebulin, riivaajain päämiehen, voimalla." Mutta hän tiesi heidän ajatuksensa ja sanoi heille: "Jokainen valtakunta, joka riitautuu itsensä kanssa, joutuu autioksi, eikä mikään kaupunki tai talo, joka riitautuu itsensä kanssa, pysy pystyssä. Jos nyt saatana ajaa ulos saatanan, niin hän on riitautunut itsensä kanssa; kuinka siis hänen valtakuntansa pysyy pystyssä? Ja jos minä Beelsebulin voimalla ajan ulos riivaajia, kenenkä voimalla sitten teidän lapsenne ajavat niitä ulos? Niinpä he tulevat olemaan teidän tuomarinne. Mutta jos minä Jumalan Hengen voimalla ajan ulos riivaajia, niin on Jumalan valtakunta tullut teidän tykönne.

Jeesuksen viimeinen ja ehkä kuohuttavin teko oli se, että hän paransi riivatun. Kaiken tämän hän teki sapattina, jolloin ei saanut tehdä työtä. Nyt näyttämölle astuivat fariseukset. Vakuuttuneena asiastaan he väittivät Jeesuksen toimivan itsensä pääpaholaisen voimalla. Jeesus vastaa fariseusten syytöksiin toteamalla, että tilanne olisi järjetön, jos hän toimisi riivaajien voimalla riivaajia vastaan. Fariseusten syytös oli raju, eikä se ollut syntynyt suinkaan hetkessä, se oli pitkällisen pohdinnan ja asioiden tutkimisen tulos. Fariseusten kiivaus sai heidän logiikkansa pettämään. Jos Jeesus olisi todella toiminut Belsebulin, eli paholaisen, voimassa olisi riivaajan ulosajaminen ollut hänen oman etunsa vastainen teko. Kiivaus, vanhan aatamin hallintavalta, hetkellinenkin, heikentää ihmisen ajattelukykyä merkittävästi. Kiivastuksissa moni asia tuntuu järkevältä, mitä saa myöhemmin katkerasti katua. Niin oli myös tässä tapauksessa. Joka tapauksessa taisteluhaaste oli esitetty järjenvastaisen väitteen muodossa, jota tuki ja vei eteenpäin vanhurskas raivo.

2. FARISEUKSET JA JEESUS

Voidaksemme todella ymmärtää, mitä tapahtui ja mitä kaikki puhuttu merkitsi, on meidän hahmotettava tilannetta ja selvitettävä itsellemme keitä kaikkia oli paikalla. Tilanteen kuvaus oli seuraava. Tapahtumien keskipisteessä oli Jeesus. Yleisönä oli ihmisiä, jotka olivat tavalla tai toisella armoa ja apua tarvitsevia. Kolmantena ryhmänä olivat fariseukset, joiden kanssa Jeesus kävi keskustelun.

Fariseusten puolue, puhtauden vaalijat

Fariseukset oli erikoinen lahko. Heidän ryhmittymänsä oli syntynyt noin 150 vuotta ennen Jeesuksen aikaa. Fariseusten lahkon synnyn taustalla oli Makkabealaissodat ja Antiokus Epifaneen suorittama temppelin häväistys. Antiokus Epifanes muun muassa uhrasi sian, joka oli saastainen eläin, temppelin alttarilla. Fariseukset olivat puhdasoppisuuden puolesta kiivaileva maallikkoliike, joka pyrki edistämään messiaan tuloa. He tutkivat sanasta messiasennustuksia ja pyrkivät kaikin tavoin edistämään messiaan saapumista. Fariseuksilla oli kaksi käsittelemäämme aiheeseen voimakkaasti vaikuttavaa teologista näkemystä. Ensinnäkin, he uskoivat, että messias tulisi, mikäli Israelin kansa pitäisi sapatin edes yhden kerran niin, ettei kukaan riko sitä. Toiseksi, fariseuksilla oli väärä messiaskuva. He olivat kyvyttömiä yhdistämään Vanhan Testamentin kirjoituksista löytyviä kahta erilaista messiaskuvaa samaan henkilöön. Fariseukset odottivat itse asiassa kahta messiasta, he odottivat kärsivää messiasta ja soturi messiasta. Jeesuksen aikana fariseukset odottivat soturimessiaan tuloa, koska he toivoivat pyhän maan ja kaupungin vapautumista miehityksen ikeestä ja häpeästä. Fariseukset ymmärsivät kirjoituksista, että messiaan tulo oli lähellä. He tutkivat huolellisesti jokaisen mahdollisen messiaskandidaatin

varmistuakseen sitä, oliko kyseessä se luvattu messias. Jeesuksen palvelutyön alkuvaiheessa hänellä ei ollut merkittäviä ristiriitoja fariseusten kanssa. On oletettavaa, että fariseukset kuultuaan Jeesuksesta, joka paransi sairaita ja julisti Jumalan valtakuntaa, kiinnostuivat hänestä. Olihan Jeesuksen palvelutyössä nähtävissä juuri niitä merkkejä ja tunnustekoja, joita kaivattu messias tekisi tullessaan. Fariseukset seurasivat tarkasti Jeesuksen, lupaavan messiaskandidaatin, toimintaa ja vaellusta. Voi vain kuvitella minkälainen pettymyksen tuskaan sekoittuva raivo valtasi fariseukset heidän havaitessaan kaikkein lupaavimman messiaskandidaatin rikkovan sapattia. Mahdollinen messias, jonka tuloa he halusivat edistää, rikkoi juuri sitä periaatetta vastaan, jonka täydellinen noudattaminen tekisi messiaan tulon mahdolliseksi. Fariseukset olivat messiaan odotuksen ammattilaisia ja tunsivat messiasta koskevat kirjoitukset paremmin kuin kukaan. Kun he kohtasivat vihdoin ja viimein messiaan, jota olivat odottaneet, he hylkäsivät hänet. Fariseukset pettyivät Jeesukseen.

Jeesuksen voiman lähde

Fariseukset kääntyivät Jeesusta vastaan ja täysin vakuuttuneina asiastaan syyttivät Jeesusta Belsebulin voimassa toimimisesta, koska heidän näkökulmastaan Jeesuksen toiminnalle ei voinut olla mitään muuta selitystä. Jeesuksen oli toimittava Belsebulin voimalla, koska hän ei toiminut Jumalan voimassa, niin kuin Fariseukset asian ymmärsivät. Fariseusten argumentaatio on edelleen yksi kaikkein yleisimpiä, mitä tulee harhaoppisten paljastamiseen. Henkilö, joka näyttäisi toimivan Pyhän Hengen voimassa, mutta rikkoo jotain itse pyhänä pitämäämme periaatetta, on tietenkin harhaoppinen ja sellaisena vältettävä, jopa vastustettava.

Harhaoppisten metsästämisen ongelma

Harhaoppien metsästäjien keskeisin ongelma liittyy ilmiöön, joka ilmenee fariseusten toiminnassa. Fariseukset uskoivat omaavansa ehdottoman oikean opin, jota käyttää mittarina. He olivat kadottaneet käsityksen tradition ja Jumalan sanan erosta. Jos haluaa kunnostautua harhaoppisten metsästäjänä, on ensin varmistettava, että oma oppi on ehdottoman Raamatun mukainen. Jos seisoo kallion sijaan siirtolohkareella, on mahdollista, että mittatikku on pahastikin vinossa. Vinolla tikulla ja virheellisillä mittareilla mitaten oikealta vaikuttaa se, mikä on todellisuudessa harhaa ja harhalta se, mikä onkin todellisuudessa suorassa ja Raamatun mukaista. On erityisen tärkeä, että jos lähdemme arvioimaan kenen tahansa palvelutyötä, tarkistamme aina ensin, että mittarimme ovat Raamatusta, eivätkä traditiosta tai kirkkoisiltämme. Mikäli sotkemme muinaisten kirkkoisien ajatuksia tähän päivään, on olemassa merkittävä riski, että menemme harhaan. Emme voi tietää, mitä isien lausumat tarkkaan ottaen tarkoittavat, ellemme tunne niitä olosuhteita ja lähtökohtia, joista ajattelu nousee. Ainoa varma lähde on Raamattu. Palatkaamme Jerusalemin kadulle, missä Jeesuksen ja fariseusten selkkaus jatkuu. Äänessä on edelleen Jeesus:

Matt 12: 29-32

Taikka kuinka voi kukaan tunkeutua väkevän taloon ja ryöstää hänen tavaroitansa, ellei hän ensin sido sitä väkevää? Vasta sitten hän ryöstää tyhjäksi hänen talonsa. Joka ei ole minun kanssani, se on minua vastaan; ja joka ei minun kanssani kokoa, se hajottaa. Sentähden minä sanon teille: jokainen synti ja pilkka annetaan ihmisille anteeksi, mutta Hengen pilkkaamista ei anteeksi anneta. Ja jos joku sanoo sanan Ihmisen Poikaa vastaan, niin hänelle annetaan anteeksi; mutta jos joku sanoo jotakin Pyhää Henkeä vastaan, niin hänelle ei anteeksi anneta, ei tässä maailmassa eikä tulevassa.

Jeesuksen argumentaatio on vastaansanomatonta. Hän osoittaa erehtymättömästi jumalallisella arvovallallaan, ettei fariseusten väite riivaajan ulos ajamisesta Belsebulin voimalla ollut lainkaan järkevä. Sen jälkeen Jeesus laittaa fariseukset valinnan paikalle ja seinää vasten. Fariseusten piti kyetä ymmärtämään Jeesuksen väittämä ja tunnistaa voima, jossa hän toimi. Jeesus vaatii heitä valitsemaan puolensa. Haluavatko he olla Herran joukoissa, vai häntä vastaan? Jeesus kertoo suoraan, ettei kolmatta vaihtoehtoa ole. Joko ihminen on Jeesuksen kanssa kokoamassa tai häntä vastaan ja hajottamassa. Neutraalia aluetta ei ole. Sitten tulee yksi Raamatun järkyttävimmistä lausumista. Jeesus varoittaa fariseuksia Pyhän Hengen pilkasta.

Miksi poikaa saa pilkata, mutta Henkeä ei?

Joku voi ihmetellä, miksi poikaa, eli Jeesusta, vastaan herjaamisen saa anteeksi, mutta Pyhän Hengen herjaamista ei? Vastaus on oikeastaan itsestään selvä huomioiden koko tilannekuva. Fariseuksilta voi edellyttää Jumalan Hengen toiminnan tunnistamista silloin kun he näkevät sitä, sen sijaan messiaan tunnistamista ei voida edellyttää samalla tavalla. Ihminen Jeesus Nasaretilainen oli aikalaisilleen vain ihminen, ellei Isä itse avannut heidän silmiään näkemään Jeesuksessa Ihmisen Poikaa, mikä oli eräs Jumalalliseen messiashahmoon liittyvistä ilmaisuista. Meidän tulee ymmärtää, ettei esimerkiksi lähikuppilassa istuvilta synnin orjilta voi edellyttää kykyä tunnistaa Jeesus Jumalan pojaksi. Ei, juopot saattavat nauraa uskoville ja laskea leikkiä Jeesuksesta ja saada silti anteeksi. Syy on siinä, että elleivät he ole saaneet Isältä selvää ilmoitusta siitä, kuka Poika on, ei heillä ole mitään edellytyksiä kunnioittaa Jeesus Nasaretilaista pelastuksensa Jumalana. Pietari sai tämän ilmoituksen ja uskon, että kuka ikinä on saanut armon uskoa itsensä Jumalan lapseksi, on saanut saman ilmoituksen. Pietari sai kuulla Isältä, että Jeesus on messias, elävän Jumalan poika. Jeesus itse sanoo tästä ilmoituksesta, ettei sitä ilmoittanut liha, eikä veri, vaan hänen isänsä, joka on taivaassa. Ei hyödytä mitään, vaikka pappi saarnaisi viikkotolkulla jollekin Jeesuksen

jumaluudesta. Mitään ei tapahdu ennen kuin Jeesus ilmestyy Pyhässä Hengessä ja sanoo: ”effata”, eli aukene. Silloin ihmisen korvat avautuvat kuulemaan ja ne kuulevat yhtäkkiä Jeesuksen puheessa Jumalan äänen. Silloin tapahtuu ihme. Ihmisestä tulee Jumalan lapsi ja synnit pestään pois. Sen sijaan ihmisiltä, jotka tuntevat sanan, kuin vettä vaan, pitää voida edellyttää Pyhän Hengen toiminnan tunnistamista, kun he kohtaavat sitä. Fariseusten olisi pitänyt kyetä tunnistamaan Pyhän Hengen toiminta Jeesuksen persoonasta tai messiaanisuudesta riippumatta. He tunsivat sanan. Sanan tunteminen teki heidät asiassa vastuullisiksi. Tämä tarkoittaa vastuullisuutta jopa riippumatta henkilökohtaisesta uskosta. Kuitenkin huolimatta kaikesta tuosta sanan tuntemista, kun he kohtasivat aitoa Pyhän Hengen toimintaa, he väittivät sen olevan lähtöisin Belsebulilta, riivaajien ruhtinaalta.

Puu ja hedelmä, hyvä vai huono?

Matt 12: 33-37

“Joko tehkää puu hyväksi ja sen hedelmä hyväksi, tahi tehkää puu huonoksi ja sen hedelmä huonoksi; sillä hedelmästä puu tunnetaan. Te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te saattaisitte hyvää puhua, kun itse olette pahoja? Sillä sydämen kyllyydestä suu puhuu. Hyvä ihminen tuo hyvän runsaudesta esille hyvää, ja paha ihminen tuo pahan runsaudesta esille pahaa. Mutta minä sanon teille: jokaisesta turhasta sanasta, minkä ihmiset puhuvat, pitää heidän tekemän tili tuomiopäivänä. Sillä sanoistasi sinut julistetaan vanhurskaaksi, ja sanoistasi sinut tuomitaan syylliseksi."

Jeesus jatkaa perusteluaan toteamalla, että puun laatu voidaan päätellä sen hedelmistä. Jeesus käyttää samaa ”hedelmistä puu tunnetaan” ilmaisua muuallakin evankeliumeissa. Emme voi varmuudella päätellä puun laatua vain katselemalla puuta. Puun laatu

tulee ilmi sen hedelmissä. Hyvä puu ei tuota huonoa hedelmää ja toisinpäin. Jeesus kertoo siis kuulijoilleen, että näiden olisi pitänyt kyetä määrittelemään hänen olemuksensa sen hedelmän perusteella, jota hän ilmensi palvelutyössään. Jeesuksen Jumaluuden olisi pitänyt olla fariseuksille itsestään selvä, olivathan he nähneet lukuisia tunnustekoja. Jeesus teki kerta toisensa jälkeen niitä tekoja, joita messias tekisi tullessaan. Jeesuksen hedelmä oli hyvä. Samalla tavalla me voimme koetella henkiä. Emme näe useinkaan totuutta, mikäli vain katselemme puun kauneutta. Totuus paljastuu vasta kun tarkastelemme hedelmiä. Näin me voimme vähitellen oppia myös erottamaan nykyajan fariseukset ja juudas-kristityt aidoista uudestisyntyneistä uskovista. Tärkeämpää kuin jumalisuuden ulkokuori on elämä, jossa ilmenee Jumalan voima. Emme saa väittää huonoa hedelmää hyväksi ja päinvastoin. Hengen hedelmä on aina Hengen aikaansaannos ja selkeä todiste Hengen toiminnasta. Hengen hedelmän puutos on samalla tavalla selkeä ja erehtymätön merkki Hengen puutteesta. Jumalallinen elämä ei voi olla ihmisessä vaikuttamatta mitään. Pelastus, joka ei tunnu missään, ei saa aikaan mitään, ei myöskään ole pelastusta sanan Raamatullisessa merkityksessä. Erityisesti Jeesus nostaa esiin yhden hedelmän, nimittäin puheen. Jos ihminen on todella syntynyt uudesti ylhäältä, ei se voi olla vaikuttamatta ja tulematta esiin. Pelastuksen ohessa tuleva pyhitys ilmenee muun muassa puheen muuttumisena. Uskova ei voi kirota toista Jumalan luomaa ja Jeesuksen lunastamaa ihmistä. Samoin, mikäli ihmisen sydän on täynnä vääryyttä, niin aivan riippumatta jumalisuuden ulkokuoren paksuudesta, se tulee jollain tavalla ilmi. Ihmisen puhe ilmaisee ihmisen sielun tilan, jos vain osaa kuunnella. Tässä yhteydessä Jeesus varoittaa myös siitä, että turhista sanoista joutuu kerran tuomiolle. Mistä on kysymys? Lausuma on tulkittava asiayhteydessään. Turhilla sanoilla ei tarkoiteta leikinlaskua, kuten joskus kuulee selitettävän. Jeesus ei ole koskaan opetuksessaan epämääräinen. Tässäkin kohdassa on kyse jostain, mikä liittyi meneillään olevaan keskusteluun. Turhia sanoja, joiden perusteella ihminen tuomitaan, ovat sanat, jotka ilmaisevat hänen huonon laatunsa. Paha ihminen tuo esiin pahuutta pahuutensa runsaudesta juuri puheensa kautta.

Kyseessä oli fariseusten toiminta. He julistivat Jeesukselle tuomion: ”toimit Belsebulin voimassa”, vaikka he tunnistivatkin Jeesuksen toiminnassa kaikki Jumalan Hengen toiminnan tuntomerkit. Tämä on jotain, mitä Jeesus nimittää turhaksi puheeksi, josta joutuu tekemään kerran tiliä kaikkivaltiaan edessä. Turhissa sanoissa oli kyse totuutta vastaan valehtelemisesta, tietoisesti.

Siemenestä hedelmäksi

Hedelmän tutkimisesta on sanottava vielä sekin, että siemenen laatua on mahdoton selvittää kylvötilanteessa. Vasta hedelmä kertoo meille erehtymättömästi, oliko kylvetty siemen hyvä vai huono. Uskovina meidän tulisi säilyttää kaikissa tilanteissa maltti ja välttää tuomioiden julistamista ennen kuin hedelmä on tullut esiin. Väärät profeetat on helppo tunnistaa, mikäli meillä on kärsivällisyyttä odottaa hedelmän ilmenemistä. Lihallisen ihmisen puolesta on sangen makeata päästä julistamaan tuomioita odottamatta hedelmää. Jos julistettu sana poikkeaa oman traditiomme mukaisesta, olemme herkästi fariseusten lailla julistamassa tuomiota. Pahimmassa tapauksessa tuhoamme sen Jumalallisen elämän, joka oli juuri alkamassa ja vain siksi, että joku sanoi jotain eri tavalla kuin olemme tottuneet. Fariseukset olivat seuranneet Jeesuksen elämää ja toimintaa nähden sen hyvän hedelmän. Heidän päätelmänsä, että tämä ihmeparantaja toimii Belsebulin voimassa, ei ollut hätiköity. Fariseusten toiminta oli jossain mielessä jopa kiitettävää, he tutkivat asiat ennen tuomiotaan. Nykyisin meiltä unohtuu liian usein hedelmän odottaminen ja tutkiminen. Kun me kohtaamme outoa toimintaa, joka poikkeaa omasta teologisesta ymmärryksestämme, olemme hyvinkin kärkkäitä ottamaan kantaa, puolesta tai vastaan, sen perusteella, miltä sillä hetkellä sattuu tuntumaan. Joku julistaja saattaa joutua ruuansulatusvaivojemme sijaiskärsijäksi ja kantaa silmissämme harhaoppisen leimaa vuosien ajan, ja vain siksi, että arvioimme siemenen laadun kylväjän ja kylvötilanteen perusteella, emme hedelmän. Kärsimättömyys hedelmän odottamisessa johtaa helposti aivan väärään tuomioon, hyvässä tai pahassa. Hyväksymme sen, mikä olisi pitänyt hylätä ja hylkäämme sen, mikä Jumala tarkoitti meidän iloksemme.

On totta, että meidän tulee koetella kaikki, mutta siemenen laadun koettelee aika. Hedelmä kertoo meille erehtymättömästi puun tai siemenen laadun.

3. MERKIT JA HENGET

Menemme takaisin kadulle voidaksemme seurata sitä, miten keskustelu etenee. Fariseukset ja kirjanoppineet olivat tutkineet huolella Jeesusta ja päätyneet vääjäämättömästi tulokseen, jonka mukaan Jeesus toimi pimeyden voimalla. Tilanne tuo esiin erään tärkeän seikan, joka liittyy hedelmän koettelemiseen. Fariseukset tunsivat ja tunnistivat Jeesuksen palvelutyössä messiaaniset merkit. Heillä oli kuitenkin ongelma ja se oli se, että heidän vakiintunut teologiansa teki heille mahdottomaksi tunnustaa Jeesusta siksi, joka Jeesus oli. Näin siitäkin huolimatta, että he tiesivät, ettei edes itse perkele pystyisi tekemään kyseisiä merkkejä ja tunnustekoja. Kaikesta huolimatta he pitivät ennemmin kiinni teologisesta oppirakennelmastaan kuin ottivat riskin joutua muuttamaan teologiaansa. Hyvin usein me olemme samanlaisia. Hylkäämme oudolta vaikuttavan, vaikka tunnistaisimmekin Pyhän Hengen sormenjäljen. Mitä tapahtuu seuraavaksi, perustuu lukittuneeseen teologiaan.

Hävyttömät merkin pyytäjät

Kaiken kokemansa ja näkemänsä jälkeen fariseuksilla ja kirjanoppineilla oli vielä yksi valtti taskussa. He pyytävät merkkiä Jeesukselta, voidakseen uskoa.

Matt 12: 38-42

Silloin muutamat kirjanoppineista ja fariseuksista vastasivat hänelle sanoen: "Opettaja, me tahdomme nähdä sinulta merkin." Mutta hän vastasi heille ja

sanoi: "Tämä paha ja avionrikkoja sukupolvi tavoittelee merkkiä, mutta sille ei anneta muuta merkkiä kuin profeetta Joonaan merkki. Sillä niinkuin Joonas oli meripedon vatsassa kolme päivää ja kolme yötä, niin on myös Ihmisen Poika oleva maan povessa kolme päivää ja kolme yötä. Niiniven miehet nousevat tuomiolle yhdessä tämän sukupolven kanssa ja tulevat sille tuomioksi; sillä he tekivät parannuksen Joonaan saarnan vaikutuksesta, ja katso, tässä on enempi kuin Joonas. Etelän kuningatar on heräjävä tuomiolle tämän sukupolven kanssa ja tuleva sille tuomioksi; sillä hän tuli maan ääristä kuulemaan Salomon viisautta, ja katso, tässä on enempi kuin Salomo.

On suorastaan hävytöntä, että kaiken näkemänsä jälkeen fariseukset pyytävät vielä merkkiä. He olivat juuri todistaneet, miten Jeesus oli parantanut miehen, jolla oli kuivettunut käsi, parantanut kaikki perässään kulkevat sairaat ja lopuksi ajanut ulos riivaajan ja siten vapauttanut miehen, jota oli vaivannut mykkä ja kuuro henki. Kaikki tämä oli tapahtunut saman päivän aikana, viimeisin, riivaajan ulosajaminen vain muutama minuutti aiemmin ja he pyytävät jo merkkiä. Merkin pyyntö oli osoitus tahallisesta epäuskosta. Eivätkö he olleet nähneet aivan riittävästi merkkejä yhden päivän osalle? Jeesus vastaa heille nimittäen heitä avionrikkojien sukupolveksi. Avionrikkojien sukupolvi on hengellinen ilmaisu. Se ei viittaa konkreettiseen huorin tekemiseen, vaan hengelliseen liiton rikkomiseen. Jeesus, joka oli ilmestynyt kansansa keskuuteen ja jonka elämä todisti vastaansanomattomasti hänen messiaanisuudestaan, oli tullut lihaksi Jumalan oman liittokansan keskuudessa. Nyt liiton toinen osapuoli hylkää sen, mikä on täysin ilmeistä, Jumalan Hengen toiminnan Jeesuksen elämässä. Nimittäessään Jeesusta Belsebulin voimassa toimivaksi, saatanan palvelijaksi, he rikkoivat liiton. Fariseukset syyllistyivät hengelliseen aviorikokseen. He olivat todellisuudessa epäjumalan palvelijoita, vaikka ulkoisesti olivatkin olevinaan Israelin Pyhän omaisuuskansaa. Fariseukset olivat ymmärtämättään rikkoneet liittonsa Jumalansa kanssa. Sen sijaan, että he olisivat olleet elävässä suhteessa Israelin Jumalaan, he olivat tehneet traditiosta ja isien säännöistä itselleen Jumalan. Heidän turvansa ja toivonsa oli lain täyttämisessä ja tradition vaalimisessa.

Joonaan merkki

Jeesus toteaa fariseuksille, ettei heille anneta enää mitään muuta merkkiä, kuin Joonaan merkki. Joonaan merkki, jolla on joskus perusteltu karismaattisten ilmiöiden puutetta, on siis todellisuudessa huono asia. Jos meille ei anneta muuta merkkiä kuin Joonaan merkki, se tarkoittaa, että kuulumme pahaan avionrikkojien sukupolveen. Olen tavannut uskovia, jotka kiivailevat Joonaan merkin puolesta ja pitävät sitä jollain tavalla merkkinä siitä, että he ovat raittiissa uskossa, vaikka Joonaan merkkiä ei suinkaan annettu uskoville vaan epäuskoisille. Jos luemme Raamattua, niin huomaamme etteivät Jeesuksen tekemät ihmeet, merkit ja tunnusteot loppuneet tuohon päivään. Jos meillä ei olisi kyseisen tilanteen jälkeen enää muuta merkkiä, kuin Joonaan merkki, olisi niin pitänyt käydä. Sen sijaan, että tunnusteot olisivat loppuneet tähän tapaukseen, Jeesuksen suurimmat tunnusteot tapahtuvat vasta tämän jälkeen, kuten vetten päällä kävely ja tuhansien ruokkiminen muutamalla leivällä ja kalalla. Sen sijaan, että me näkisimme merkkien ja tunnustekojen loppuneen tähän, näemme toisenlaisen muutoksen Jeesuksen toiminnassa. Jeesus ei tehnyt tämän jälkeen ihmeitä siten, että Raamattu raportoisi fariseusten läsnäolosta. Jeesuksen ja fariseusten välinen suhde oli loppuun käsitelty. Tarkoitan sitä, että Jeesuksen ja fariseusten suhde oli tämän jälkeen määritelty, he olivat rintamalinjan vastakkaisilla puolilla. Fariseukset hylkäsivät Jeesuksen mahdollisena messiaana, ja Jeesus määritti fariseukset pahoiksi ja avionrikkojiksi. Pahoille ja avionrikkojille ei ole olemassa enää mitään muuta merkkiä kuin Joonaan merkki. Joonaan merkki tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, ettei heille annettu muuta merkkiä kuin vielä tuolloin tulevaisuudessa odottava Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus. Samoin kuin Joona oli kolme päivää ja yötä kuolleena suuren kalan vatsassa, niin Jeesus oli kolme päivää ja yötä kuolleena ristiinnaulitsemisensa seurauksena. Fariseuksilla oli jäljellä mahdollisuus löytää totuus tutkimalla Jeesuksen kuolemaa ja ylösnousemusta. He saattoivat päätyä samaan johtopäätökseen kuin sadanpäämies ristin juurella Jeesuksen kuoltua. Sadanpäämies totesi, että Jeesus oli totisesti Jumalan poika.

Vaikka Jeesus ei luvannut enää muuta merkkiä, kuin Joonaan merkin Jeesus paransi edelleenkin sairaita ja herätti kuolleita. Jeesus jatkoi vaeltamista edellä valmistetuissa teoissa tehden Isän tahdon, kuten aina ennenkin. Jeesus ei kuitenkaan suostunut enää toimimaan tilanteissa, joissa oli läsnä myös häneen vihamielisesti suhtautuvia. Näemme tässä siis toimintamallin muuttumisen. Jeesus lakkasi esiintymästä epäuskoisille ja pilkkaajille, mutta jokainen kärsivä ja hätääntynyt, joka tuli ahdistuksensa kanssa Jeesuksen luokse sai avun. Jeesus rakastaa tänäänkin avuttoman auttamista. Yhä tänään Pyhä Henki välittää meille terveyttä taivaasta. Yhä tänä päivänä Jeesus tekee samoja tekoja lähettämänsä Hengen välityksellä. Aivan kuten lihansa päivinä Matteuksen 12. luvussa kuvatun kohtaamisen jälkeen, Jeesus ei edelleenkään tee merkkejä ja tunnustekoja epäuskoisille pilkkaajille.

Nasaretin tauti

Meillä on valtavasti Nasaretin tautia seurakunnissamme. Nasaretin tauti diagnosoitiin ensimmäisen kerran Jeesuksen vieraillessa Nasaretissa, omassa kotikaupungissa. Tuon vierailun yhteydessä Jeesus joutui toteamaan, ettei kukaan ole profeetta omassa kaupungissaan, ei edes Jeesus. Nasaretilaiset ihastelivat aluksi Jeesuksen sanomaa, mutta käänsivät varsin nopeasti selkänsä hänelle. Lopulta Nasaretilaiset yrittivät syöstä Jeesuksen jyrkänteeltä kuolemaan. Kaiken takana oli epäusko, joka kysyi kuin käärme aikoinaan, voiko puusepän poika, jonka me kaikki tunnemme, olla luvattu messias? Voiko lapsi, joka eli keskuudessamme, pelasi lastemme kanssa, istui samassa raamattuluokassa opiskelemassa kirjoituksia kuin meidän pikku-Benjamin, olla se luvattu ja niin kauan odotettu Jumalan lähettiläs. Ei. Se ei ole mitenkään mahdollista. Samaa tautia esiintyy tänäänkin kaikkialla kristikansan keskuudessa. Nasaretilaisten epäusko ei sallinut Jeesuksen tehdä montaakaan voimallista tekoa omassa kotikaupungissa. Tämä, omiensa hylkäämäksi tuleminen on tuttu kokemus lukuisille uskoville, joita Jumala on kutsunut johonkin tehtävään. He kohtaavat nasaretilaisten kysymyksen: voiko meidän Maija tai naapurin Paavo olla ihan oikeasti Jumalan valitsema? Valitettavan usein ihmiset vastaavat: ei, koko taivaan huutaessa taustalla: ”Kyllä!”

Me hylkäämme läheisemme useimmiten siksi, ettemme kykene ymmärtämään, miten Jumala voisi käyttää meille tuttua ihmistä. Näin on erityisesti siksi, että me olemme useimmiten hyvinkin tietoisia niistä kaikista vioista ja puutteista, joiden vuoksi Jumalan ei tulisi voida käyttää häntä. Jatkamme eteenpäin.

Saastainen henki

Matt. 12: 43-45

“Kun saastainen henki lähtee ihmisestä, kuljeksii se autioita paikkoja ja etsii lepoa, eikä löydä. Silloin se sanoo: 'Minä palaan huoneeseeni, josta lähdin.' Ja kun se tulee, tapaa se huoneen tyhjänä ja lakaistuna ja kaunistettuna. Silloin se menee ja ottaa mukaansa seitsemän muuta henkeä, pahempaa kuin se itse, ja ne tulevat sisään ja asuvat siellä. Ja sen ihmisen viimeiset tulevat pahemmiksi kuin ensimmäiset. Niin käy myös tälle pahalle sukupolvelle."

Jeesuksen puhe saastaisesta hengestä on jossain määrin hankala tulkita. Avain lienee loppukaneetissa, jossa Jeesus sanoo: ”Niin käy myös tälle pahalle sukupolvelle”. Jeesus on kohdistanut kokoajan puheensa fariseuksille ja niille, jotka sympatisoivat fariseuksia. Jeesus varoittaa, että fariseuksille saattaa käydä kollektiivisesti siten kuin hän kuvasi puhuessaan ihmisestä, josta saastainen henki lähtee. Jeesuksen läsnäolo kansansa keskuudessa sai saastaisen hengen lähtemään Israelin kansasta. Minne tahansa hän meni, saastaiset henget lähtivät ulisten ulos. Jeesuksen hylkääminen altisti fariseukset vaaralle tulla moninkertaisen saastutuksen uhriksi aiempaan verraten. Lopullinen tila olisi pahempi kuin alkuperäinen. He olivat vaarassa tulla demonisten voimien orjuuttamiksi, seitsemän suuremman kuin se uskonnollisuuden henki, joka heissä oli alun perin. Alussa, ennen näitä tapahtumia he pitivät Jeesusta mahdollisena messiaana.

Lopussa he olivat hylänneet hänet, joka ainoana kykeni täyttämään messiasennustukset, Jumalan messiaan. Fariseusten messiasodotus muuttui tyhjäksi.

Jeesuksen todelliset veljet

Matt 12: 46-50

Hänen vielä puhuessaan kansalle, katso, hänen äitinsä ja veljensä seisoivat ulkona, tahtoen häntä puhutella. Niin joku sanoi hänelle: "Katso, sinun äitisi ja veljesi seisovat ulkona ja tahtovat sinua puhutella." Mutta hän vastasi ja sanoi sille, joka sen hänelle ilmoitti: "Kuka on minun äitini, ja ketkä ovat minun veljeni?" Ja hän ojensi kätensä opetuslastensa puoleen ja sanoi: "Katso, minun äitini ja veljeni! Sillä jokainen, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon, on minun veljeni ja sisareni ja äitini."

Luvun lopussa on mielenkiintoinen välikohtaus. Jeesuksen perheenjäsenet ilmestyivät paikalle. Oliko huolestunut äiti lähtenyt rakastavien veljien kanssa hakemaan ”ylirasittunutta poikaansa” lepäämään perheen pariin? En pitäisi sitä lainkaan mahdottomana, olihan poika hankkiutunut pahoihin vaikeuksiin ja tuhoamassa lupaavasti alkanutta hengellistä uraansa. Jeesuksen vastaus on merkittävä ja se auttaa meitä ymmärtämään myös tuomiopäivän evankeliumia, jossa ihmiset tuomitaan sen mukaan, miten he olivat kohdelleet Jeesuksen vähimpiä veljiä. Me, jotka olemme saaneet armon syntyä uudesti ylhäältä Jumalan lapsiksi, olemme Jeesuksen veljiä, sisaria ja jopa äitejä. Jeesus osoittaa tällä, että hengellinen sukulaisuus on aina suurempi kuin verisukulaisuus. Jeesus ei tunnusta lihallista perhetraditiota hengellisen perhetodellisuuden yli. Se sukulaisuus, jonka Pyhä Henki luo uskovien ja Jeesuksen välille on voimakkaampi kuin mikään inhimillinen side.

Tuomiopäivän evankeliumi kertoo, että maailma tuomitaan kerran sen perusteella, miten itse kukin on suhtautunut uskoviin. Tuomitut valittavat, että koska he muka olisivat nähneet Jeesuksen ja jättäneet palvelematta häntä. He eivät kykene ymmärtämään, että Jumalan omat ovat Hänen perheväkensä tässä maailmassa ja siten kaikki, se mikä tehdään meille, hyvä tai paha on tehty Jeesukselle.

4. VASTAUKSIA JA VASTAVÄITTEITÄ

Mitä Pyhän Hengen pilkka on?

Olemme luoneet nyt systemaattisen pohjan määrittää, mistä Pyhän Hengen pilkassa on kyse. Pyhän Hengen pilkan lopullisen ymmärtämisen kannalta on välttämätöntä tehdä vielä yksi tarkennus. Fariseukset, joille Jeesus varoituksensa esitti, eivät olleet, kuten ymmärrämme pelastuneita. En tiedä yhtään Raamatun selittäjää, joka pitäisi fariseuksia esimerkillisinä ja pelastuvina uskovina. Sen sijaan Jeesus varoittaa opetuslapsiaan sekä fariseusten että saddukeusten hapatuksesta. Pyhän Hengen pilkka on siinä, kun pelastumaton ihminen, joka tuntee sanan, kohdattuaan Pyhän Hengen selkeätä toimintaa ja tutkittuaan ilmiötä huolellisesti väittää sitä perkeleen vaikutukseksi. Pyhän Hengen pilkka on synti, jota ei voi tehdä pikaistuksissaan, tietämättään, eikä ihminen, jossa on Pyhä Henki. On kysyttävä, onko Pyhä Henki niin heikko, ettei hän kykene estämään uskovaa ja pelastettua ihmistä pilkkaamasta itseään. Jos Jumala on ollut niin voimallinen, että hän on kyennyt pelastamaan sinut ja minut silloin, kun olimme vielä hänen vihollisiansa, tulisiko hän pelastumisemme jälkeen voimattomaksi pitämään meidät pelastettuna? Onko ihmisen pelastus tapahtuma, joka vie Herran voimat niin totaalisesti, ettei tallella pitämiseen jää enää mitään? Ajattele sitä, että kyse on tilanteesta, jossa olen saanut syntini anteeksi, syntynyt Jumalan lapseksi ja sydämeni rakastaa Jumalaa. Voimme olla varmoja, ettei tätä syntiä voi uudestisyntynyt tehdä. Tiedän kyllä, että jotkut opettavat, ettei Pyhää Henkeä voi pilkata, ellei ole koskaan tuntenutkaan häntä. Kyseessä on länsimaisen individualistisen tradition luoma tulkinta, joka luopuu asiayhteyden selvittävästä eksegeesistä. Riittävä teoen koulutus, joka fariseuksillakin oli, takaa teoriapohjan, jonka perustalta ihmisen tulee kyetä tunnistamaan Jumalan toiminta silloin, kun sitä kohtaa, vaikka ei olisi itse uskossakaan. Fariseukset kuuluivat vanhan liiton kautta Jumalan omaisuuskansaan. Tosin välit Jumalaan olivat muuttuneet

uskonnollisen hengen vaikutuksesta etäisiksi. Kansa eli todellisuudessa syvällä epäjumalan palveluksessa. Traditio oli muuttunut tyhjäksi ja itsetarkoitukseksi. Kansan joukossa oli kyllä aina niitäkin, jotka eivät olleet polvistuneet baalin edessä. Jumalalla oli edelleenkin jäännös kansansa keskuudessa. Yleinen elämäntapa oli tradition kauneudesta huolimatta epäjumalia palvova. Kansan hengellinen tila oli todella huono. Oma kansamme on saman uskonnollisen hengen eksyttämä. Luulemme, että voimme palvella Herraa avionrikkojina, varkaina, valehtelia, Jumalan sanaa vääristelevinä, mutta kasteen armoon turvautuvina ja saada kaiken, mitä synti ja pyhä voivat tarjota. Synnin nautinto ja taivaan ilo, molemmat tulevat pelkkään kirkkoon kuulumisen perusteella. Kansa on hylännyt Jumalansa ja kieltänyt Jeesuksena niin pitkälle, että papistossakin on koko ajan enemmän jäseniä, jotka eivät usko Jeesukseen edes historiallisena henkilönä. Samalla tavalla, kuin Israelissa Jeesuksen aikana, niin Jumala on armossaan säästänyt itselleen jäännöksen myös Suomen kansan keskuudessa. Meitä on vielä joitakin (tuhansia, kymmeniä tuhansia, satoja tuhansia, lukija saa itse valita), mutta ei miljoonia jotka turvaamme ikiaikojen Jumalaan, ainoaan elävään Jumalaan, jolla on poika.

Vastaväitteitä tonkimassa

Rehellisyys ja avoimuus totuudelle ovat niin perustavia kristillisiä arvoja, että emme voi sivuuttaa niitä Raamatun paikkoja, joilla on pyritty osoittamaan, että vain Hengen saanut voi tehdä Hengen pilkan. Tarkastelemme seuraavaksi Raamatun kohtia, jotka näyttäisivät tukevan ajatusta uskovasta Hengen pilkkaajasta. Useimmiten peruste väitteelle, jonka mukaan tarvitaan uskova, jotta Pyhää Henkeä voidaan pilkata, on raamatunpaikasta riippumatta sama. Oletetaan, että ihmiset, jotka ovat olleet seurakunnan toiminnassa mukana jollakin tavalla, ovat automaattisesti pelastuneita ja kokeneet uudestisyntymän ihmeen. Katsomme ensimäistä paikkaa Heprealaiskirjeessä.

Hepr. 6: 4-6

Sillä mahdotonta on niitä, jotka kerran ovat valistetut ja taivaallista lahjaa maistaneet ja Pyhästä Hengestä osallisiksi tulleet ja maistaneet Jumalan hyvää sanaa ja tulevan maailmanajan voimia, ja sitten ovat luopuneet - taas uudistaa parannukseen, he kun jälleen itsellensä ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan ja häntä julki häpäisevät.

Tämän edellä Heprealaiskirjeen kirjoittaja on kirjoittanut julki huolensa siitä, miten seurakunnan keskellä ei ilmene sellaista hengellistä kasvua kuin tulisi. Seurakunta oli jämähtänyt Kristuksen opin alkeisiin, sen sijaan, että se olisi tullut kykeneväksi opettamaan muita. Heprealaiskirjeen kirjoittamisajankohdaksi on arveltu 60-80 lukua jälkeen Kristuksen. Se on siis kirjoitettu tilanteessa, jossa juutalaisten ja kristittyjen suhteet ovat olleet kiristymässä kohti katkeamista, joka seurasi lopullisesti Jerusalemin hävityksen, eli vuoden 70, jälkeen. Heprealaiskirjeen kirjoittaja puhuu tässä jostain, minkä vaikuttaa Pyhän Hengen pilkalta uskovan suorittamana. Avain sana on mielestäni sana maistaa. Kirjoittajan mukaan sellaisia ihmisiä, jotka ovat saaneet maistaa tulevan ajan voimia, eli Pyhän Hengen todellista läsnäoloa, ei ole mahdollista uudistaa, mikäli he ovat luopuneet kaiken kokemansa jälkeen. En usko, että kirjoittaja tarkoittaa kuvauksellaan niitä, jotka ovat saaneet kokea aidon Pyhän Hengen vaikuttaman pelastuksen. Tuolloin on ilmeisesti ollut, meidän aikanakin tunnettuja, seurakunnassa kävijöitä, jotka ovat kiinnostuneet uskosta, mutta eivät ole kokeneet sitä itse. Nämä etsijät, saattavat vaikuttaa hyvinkin hurskailta ulkopuolisten silmissä, vaikka heidän sydämensä on edelleen muuttumaton. Raamattu opettaa, että meidät on kastettu yhdessä Hengessä ja olemme saaneet juoda samaa Henkeä. Näiden raamatullisten ilmausten rinnalla ilmaus maistaa on laimea. Maistaminen voi johtaa, kuten luonnollisestikin, maistetun hyljeksimiseen.

Osalliseksi tuleminen ei siis itsessään tarkoita sitä, että olisi täysivaltainen ja

asian sisäistänyt ihminen. Tällainen ihminen on ollut läsnä, nähnyt ja kokenut jotain asiasta, josta on tullut osalliseksi ja sitten mahdollisesti lähtenyt pois. Muistan, kun maistatimme ensimmäisen kerran pienellä Neea-tytöllämme mansikkaa. Ilme oli ikuistamisen arvoinen ja se ikuistettiinkin. Vastaavaa inhoreaktiota en ole tavannut montaakaan kertaa. Neea maistoi ja tuli siten osalliseksi mansikasta. On eri asia syödä tai juoda jotain, tai tulla kastetuksi johonkin. Ne ovat totaalisia ilmaisuja. Ihminen, joka kastetaan Henkeen, tulee kokonaisvaltaisesti Hengen valtaamaksi. Sen sijaan maistaja voi halutessaan sylkeä suunsa sisällön lähimpään kukkaruukkuun. Uskon, että Heprealaiskirjeen kirjoittaja tarkoittaa ihmisiä, jotka ovat osallistuneet seurakunnan elämään, kiinnostuttuaan Jeesuksen persoonasta, mutta palanneet myöhemmin, kokematta pelastusta, takaisin uhrijumalanpalvelukseen. Heille kävi kuin vanhan viinin rakastajalle. Vanha on hyvää ja uusi saa valua vaikka maahan. Seurakunnan keskuudessa oli ihmisiä, jotka palasivat temppelikulttiin tultuaan jo tuntemaan sanoman pelastuksesta Jeesuksessa Kristuksessa. Tällaisia ihmisiä, jotka ovat kokeneet seurakunnan elämää, nähneet sairaiden paranevan, kuolleiden heräävän ja syntisten pääsevän iloon ja vapauteen, on mahdoton uudistaa ihmisten toimesta. Jos he ovat päätyneet johtopäätökseen, että uhrijumalanpalvelus on heidän osansa, ei meillä ole enää mitään millä voisimme vakuuttaa heitä siitä, että Jeesus on ainoa tie Jumalan yhteyteen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei Jumala voisi vielä puuttua heidän elämäänsä ja vetää heitä takaisin seurakuntaan ja sillä kertaa sisälle pelastukseen. Tässä ei ole siis kyse Pyhän Hengen pilkasta.

Jumala voi

Se, että meidän inhimilliset mahdollisuutemme ovat loppuneet, ei suinkaan tarkoita, ettei Jumala voisi vielä pelastaa heitä. Emme saa siis lakata esirukouksesta, vaikka joku olisikin, oltuaan seurakunnan keskuudessa, päätynyt johonkin muuhun uskomusjärjestelmään. Jumala voi pelastaa senkin, joka on liukunut meidän ulottumattomiimme, kuten kertomus Lasaruksen henkiin herättämisestä osoittaa. Meidän tehtävämme on, aikanaan, olla vain päästämässä

ihmisiä siteistä, jotta he voivat mennä Herransa iloon ja Jumalan lasten vapauteen vapaina kaikista sidoksista. Meidän tulee muistaa myös Jeesuksen omat sanat, että pilkka poikaa vastaan annetaan anteeksi. Toinen paikka samassa kirjeessä, joka on aiheuttanut tarpeettomasti ahdistusta Jumalan lasten joukossa, on seuraava.

Hepr. 10:26-31

Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä, vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat. Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman: kuinka paljoa ankaramman rangaistuksen luulettekaan sen ansaitsevan, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää epäpyhänä liiton veren, jossa hänet on pyhitetty, ja pilkkaa armon Henkeä! Sillä me tunnemme hänet, joka on sanonut: "Minun on kosto, minä olen maksava"; ja vielä: "Herra on tuomitseva kansansa." Hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin.

Ennen näitä jakeita kirjoittaja vertaa Vanhan liiton uhria Uuden liiton uhriin. Kirjoittaja ylistää Uuden liiton uhria paljon suuremmaksi kuin Vanhan liiton vastaavaa. Vanhan liiton uhri oli ennakkokuva siitä uhrista, jonka Jeesus antoi vuodattaessaan verensä Golgatan ristillä meidän pelastuksemme tähden. Se uhri on yhdellä kertakaikkisella teolla tehnyt ainaisesti täydellisiksi ne, jotka pyhitetään. Meidän on siis huomattava tässä kohtaa, että kirjoittaja liittää tämän synnin teon nimenomaan uhriin, eli siihen, miten ihminen sovitetaan Jumalansa kanssa. Mikä on se synti, josta on puhe? Kyse on Uuden liiton uhrin hylkääminen, eli se, että ihminen ei suostu Jeesuksen veren puhdistukseen tultuaan tietoiseksi synnistä. Tässä on siis kyse siitä, ettei ihminen suostu tulemaan puhdistettavaksi langettuaan, vaan pysyy ennemmin synnissään. Kyse on siis ihmisestä, joka tuntee sanoman sovituksesta, joka on Jeesuksessa

Kristuksessa ja hänen Golgatan uhrissaan. Kun tällainen ihminen tekee syntiä kieltäytyen siihen tarjotusta anteeksiantamuksesta, on seurauksena se, että ihminen jää syntiinsä.

Jeesus on uhrien loppu

Jeesuksen uhrin jälkeen ei ole olemassa mitään muuta sovittavaa uhria, johon ihminen voi turvautua ohi Jeesuksen ristintyön. Heprealaiskirjeen kirjoittaja muistuttaa lukijoitaan, ettei Vanhan liiton uhritoimitus omannut enää aikaisempaa sovittavaa voimaa. Jeesuksen uhri lakkautti Vanhan liiton uhrin. Enää ei ollut sitä mahdollisuutta, että ottaa kainaloon kaksi metsäkyyhkyä ja mennä papin luo pyytäen tätä suorittamaan säädetyn uhrin ja saada siten osakseen puhdistus synnistä. Joitakin vuosia kirjeen todennäköisen kirjoittamisajankohdan jälkeen tuostakin profeetallisesta sanasta tuli totta. Roomalaiset tuhosivat Jerusalemin ja sen mukana koko temppelialueen, niin ettei paikalle jäänyt kiveä kiven päälle, kuten Jeesus oli aiemmin ennustanut. Roomalaisten suorittaman temppelin tuhoamisen myötä, tuhoutui ainoa paikka, jossa uhrit saatettiin, suorittaa. Sen aikaisen Juutalaisen käsityksen mukaan uhraaminen piti tehdä temppelissä. Päivittäinen uhri ja suuren sovituspäivän uhri lakkasivat, eikä niitä ole suoritettu koskaan sen jälkeen. Meille ei ole tarjolla toista tietä Isän luo. Sovitusta ei ole tarjolla missään muussa nimessä kuin Jeesuksen nimessä. Ei koko taivaan kannen alla, kuten Pietari todistaa suuren neuvoston edessä. Jos ihminen, joka on tullut totuuden tuntoon, eli tuntemaan totuuden Jeesuksessa olevasta sovituksesta, kieltäytyy veren puhdistuksesta, hänen syntinsä pysyy hänessä, vaikka hän pyrkisi turvautumaan mihin tahansa muuhun uhrijärjestelmään. Tällaisella ihmisellä ei ole muuta kuin kauhea tuomion odotus.

Kauhistuttava tuomion odotus

Meidän tulee lukea Jumalan sanaa tarkasti. Tässä ei sanota, että Jeesuksen uhrin hylkäävällä on olemassa vain kauhea tuomio, ei, paikka ei puhu tässä tuomiosta, vaan sen odotuksesta. Kyse on yksinkertaisesti siitä, että ihminen, joka kieltäytyy anteeksiantamuksesta, joutuu oman valintansa perusteella elämään elämänsä ilman Jumalan rauhaa. Hän joutuu elämään nuhtelevan omantunnon kanssa peläten jatkuvasti Jumalan mahdollista tuomiota. Rauha on mennyt ja tilalla on synnin rakkauden tuoma ahdistus. Uskova, joka haluaa pitää kiinni synnistään silloinkin, kun Pyhä Henki on osoittanut sen todeksi, joutuu kohtaamaan kaikki rauhattoman omantunnon vaivat sekä Jumalan pyhyyden uhkan. Meidän Jumalamme on kuluttavainen tuli, sanotaan muualla Raamatussa. Hänen kiivautensa syttyy sellaista uskovaa kohtaan, joka haluaa pysyä synnissään. Kyseessä on Jeesuksen, hänen poikansa, ristintyön halventaminen. Jumala suuntaa pyhyytensä tulen syntiä rakastavaa uskovaa kohtaan saadakseen kuluttaa hänen vastahankaisuutensa pois. Lopuksi Heprealaiskirjeen kirjoittaja pyrkii herättämään lukijassa aitoa ja tosiasioihin perustuvaa Jumalan pelkoa. Synnin rakastaminen ja siinä viihtyminen on aina yhteydessä heikenneeseen tai jopa kokonaan kadonneeseen Herran pelkoon. Herran pelko ei ole ainoastaan viisauden perusta, vaan se on myös pahan vihaamista (Sananl. 8:13). Jos ihminen on omaksunut oikean raamatullisen Herran pelon, on sen seurauksena aina Jeesuksen veren ja sovitustyön arvon ymmärtäminen. Herraa pelkääväinen ei uskalla pysyä synnissään, vaan rientää veren puhdistukseen aina, kun Herran Henki osoittaa hänelle todeksi synnin. Tässäkään ei ole siis kyse Pyhän Hengen pilkasta, sillä tällainen ihminen voi tulla koska tahansa Jumalan kohtaamaksi tavalla, joka johtaa parannukseen. Tuomion odotus, Jumalan kuluttavainen tuli ja kiivaus osoittavat kaikkea muuta kuin Pyhän Hengen pilkan seurauksena tullutta rauhaa, jossa on kyse siitä, että Jumala hylkää ihmisen oman onnensa nojaan. On totta, että kieltäytyminen veren sovituksesta voi johtaa ajan mittaan paatumukseen, jonka äärimmäisenä seurauksena on Pyhän Hengen vetäytyminen ihmisen elämästä ja hylkääminen. Henki hylkää syntiä rakastavan saatanan haltuun, jotta tämä tekisi parannuksen. Parannuksen teon jäädessä voi edessä olla lopulta kadotus, eli pelastuksen menettäminen. Emme kuitenkaan saa tuomita ketään siten, että unohtaisimme sen mahdollisuuden, että Jumalan Henki saattaa

onnistua taivuttelemaan parannukseen uppiniskaisemmankin. Emme tosin saa myöskään osoittaa veljeyttä ihmiselle, joka harjoittaa tietoisesti syntiä. Nyt on huomattava, että paino tulee sanalle harjoittaa. Emme saa koskaan unohtaa sitä suurta eroa, mikä on lankeamisen ja harjoittamisen välillä. Me kaikki lankeamme joskus, jopa näyttävästi, mutta se on silti eri asia kuin elää johdonmukaisesti synnissä tietoisena ja kieltäytyen parannuksenteosta. Härski lankeemus voi olla joissain tapauksissa jopa armoa, erityisesti silloin, kun Jumala saa sen kautta murrettua jonkun fariseuksen ylpeyden. Synnin harjoittaminen vaatii jo kohtuullista paatumusta. Ihminen on tilassa, jossa kykenee elämään ilman suurempia tunnon tuskia vaikka rikkookin Jumalan tahtoa vastaan johdonmukaisesti jokapäiväisessä elämässään. On tärkeää, että uskovat oppivat tekemään selkeän eron lankeemuksen ja synnin harjoittamisen välillä, koska kyseisellä erotuksella on merkittävä vaikutus ihmisten hyvinvointiin, jopa mielenterveyteen.

5. JUUDAS-KRISTITYT, PETTÄJÄT KESKUU-DESSAMME

Ymmärtääksemme sen, mistä Heprealaiskirje puhuu, meidän on tutkittava ilmiötä, jota nimitän juudaskristillisyydeksi. Apostoli Johannes kirjoittaa ensimmäisessä kirjeessään niistä, jotka olivat lähteneet seurakunnasta, antikristuksista (1. Joh. 2:18+19). Johanneksen mukaan lähtijät eivät olleet yhtä heidän, eli Jumalan seurakunnan kanssa. Tämä kävi ilmi yhdestä seikasta, nimittäin siitä, että he lähtivät. Lähteneiden lähteminen oli itsessään osoitus siitä, että he eivät olleet yhtä niiden kanssa, joiden joukosta he lähtivät. Nämä, jotka olivat lähteneet siksi, että eivät olleet alun perinkään yhtä muiden kanssa, lähtivät maailmaan, eli syntielämään, eivätkä perustamaan uusia seurakuntia. Ihminen, joka on mukana seurakunnan toiminnassa muista syistä kuin siitä, että Jumala on armossaan synnyttänyt hänet ylhäältä elävään toivoon, Jumalan lapseksi, joutuu vääjäämättä lähtemään, mikäli seurakunta on terve ja elää lähellä Herraansa. Seurakunta, jossa antikristukset viihtyvät on seurakunta vailla Herran pelkoa, pyhyyttä ja hänen todellista läsnäoloaan. Se, että me emme näe enempää Ananiaan ja Safiran kaltaisia tapauksia, ei ole osoitus siitä, että Jumala olisi muuttunut suopeammaksi syntiä kohtaan. Ennemminkin on niin, ettei Jumala viihdy kovinkaan hyvin seurakunnan kokouksiksi kutsumissamme sosiaalisissa tapahtumissa. Pyhä Henki on totuuden Henki, eikä hän viihdy siellä, missä harjoitetaan vääryyttä ja syntiä tietoisesti. Tosiasiassa seurakunnan suhde syntiin on eräs tärkeimmistä hengellisistä kuumemittareista, joka kertoo, miten seurakunta voi hengellisessä mielessä. Sosiaalisella tasolla hyvinvoiva yhteisö saattaa olla hengellisesti henkitoreissaan, kuten oli Laodikean tapauksessa. Samaan aikaan on totta, että pyhyyttä korostavassa seurakunnassa eivät syntiä rakastavat viihdy, heidän on joko tehtävä parannus tai mentävä maailmaan. Seurakunnan keskellä on aina niitä, joiden esikuvaksi sopii paremmin Juudas kuin Pietari. He ovat mukana vääristä syistä. He eivät ole koskaan tulleet oman syntisyytensä kohtaamisen kautta armoa tarvitseviksi ja Jeesusta rakastaviksi. Kuitenkaan me emme saisi soveltaa rikkaviljavertausta (Matt 13:24-43)

seurakuntaan, kuten muun muassa luterilainen kirkko tekee. Mainitun vertauksen väärä tulkinta on johtanut kaikenlaisen synnin suosimiseen ja sietämiseen ison kirkon piirissä. Pelto, jolla vehnä ja valhevehnä elävät rinnan korjuuaikaan asti on maailma, eikä seurakunta. Seurakunnan pitäisi heijastaa Herransa pyhyyttä, eikä ympäristönsä pahuutta.

Juudas-kristityn tunnistaminen

Juudas-kristittyjä ei ole välttämättä kovinkaan helppo erottaa Jeesukseen aidosti rakastuneista uskovista, joita nimitän pietari-kristityiksi. juudas-kristittyjen ulkokuori on kunnossa, kuten heidän esikuvallaan Judas Iskariotilla aikoinaan. He vaikuttavat hengellä täyttyneiltä, vakavamielisiltä uskovilta, jotka saattavat jopa toimia erilaisissa luottamustehtävissä. He ovat käyneet läpi kaikki vaaditut rituaalit, kuten kasteen ja konfirmaation, tai mitä missäkin seurakuntayhteydessä edellytetään tosiuskovan nimen saamiseksi. Juudas-kristityt ovat uskovia, joiden uskon ja intohimon keskipisteessä on se, mitä Jeesus voi tehdä ja tekee. He näkevät Jeesuksen leipäkuninkaana, joka ruokkii nälkäiset, parantaa sairaat ja herättää kuolleet, kuten kansa Johanneksen evankeliumin 6. luvussa. Juudas-kristittyjen mieltä kiehtovat ne ansaintamahdollisuudet, jotka Jeesuksen ystävyydestä seuraa. He ovat hengellisen elämän tuotteistajia, kuten rahastonhoitajana kunnostautunut Juudas aikanaan. He eivät rakasta Jeesusta itsessään, kuten pietarikristityt, vaan sitä, mitä Jeesus tekee ja hänen tarjoamia mahdollisuuksia.

Sanoman tarkoitus

Heprealaiskirjeen sanoman tarkoitus ei ole varoittaa anteeksiantamattomasta synnistä, eli Pyhän Hengen pilkasta. Kyseessä on sen sijaan varoituksesta niille, jotka tuntevat vetoa vanhaan uhrijumalanpalvelukseen ja sen muotomenoihin, ihmisille, jotka ovat vaarassa muuttua opetuslapsen sijasta juudaskirstityiksi, pettäjiksi, jotka luopuvat Jeesuksesta maallisen edun toivossa.

Seurakunnan ovi oli avoinna molempiin suuntiin. Samalla, kun oli ihmisiä, jotka tulivat Jeesuksen luo saadakseen syntinsä anteeksi, oli joukossa myös niitä, jotka siirtyivät, syystä tai toisesta takaisin vanhaan ja tuttuun temppelijumalanpalvelukseen. He lähtivät uskovien joukosta, vaikka he lähtivätkin näennäisesti toiseen hengelliseen ympäristöön, he menivät todellisuudessa takaisin synnin pimeyteen ja hengelliseen kuolemaan. Tuona aikana etu, joka houkutti niitä, jotka eivät olleet tehneet vielä lopullista ratkaisua Jeesuksen puoleen, oli yhteisön tarjoama sosiaalinen hyväksyntä, jonka myötä tuli mahdollisuus välttää kristittyihin kohdistuva pilkka ja vaino. Meitä se muistuttaa hyvin vakavasta asiasta, nimittäin siitä, että meille ei ole annettu koko taivaan alla muuta nimeä, jossa me pelastumme ja saamme syntimme anteeksi, kuin Jeesuksen nimi. Ei ole muuta uhria. Uskova, joka haluaa pitää synnistään kiinni, on vaarassa sitoa jalkoihinsa painolastia, jonka paino saattaa vetää hänet lopulta syvyyden kuiluun, ilman parannusta. Jälleen me olemme kuitenkin tekemisissä asian kanssa, joka on helppo korjata.

Sitä ei saa anteeksi, ei, ei saa - vai saako sittenkin?

Pyhän Hengen pilkasta on sanottu, että sitä ei saa anteeksi, ei tässä, eikä tulevassa ajassa. Mistä siinä on kyse? Jeesus varoittaa asiasta fariseuksia, hän ei sano, että: ”Ähäkutti pojat, nyt tuli mokattua pahemman kerran ja edessä on onneton iankaikkisuus”. Ei, sen sijaan hän ainoastaan varoittaa fariseuksia, ettei näiden havaittaisi pilkkaavan Henkeä. Pyhän Hengen pilkan yhteydessä mainittu anteeksiantamattomuus liittyy siihen, että kyseisen synnin voi tehdä, kuten olen osoittanut, vain pelastumaton, mutta sanan tunteva ihminen. Tällaisella ihmisellä ei ole, kuten meillä uskovilla jatkuvaa puhdistusta synneistään. Sen sijaan hänellä on kuitenkin jäljellä yksi merkki. On outoa, että Jeesus lupaa merkin, nimittäin Joonaan merkin niille, joita uhataan anteeksiannon epäämisellä. Varsinkin, jos hänen kuulijoidensa mahdollisuus pelastukseen oli jo mennyt. Jeesuksen puhe on ymmärrettävä hänen omaa perusluonnettaan vasten. Jeesus etsi aina ihmisen pelastusta. Jeesus halusi vetää myös fariseukset sisälle pelastuksen tuomaan elämään. Mistä tässä on siis kyse? Ymmärrän niin, että

koska pilkka Pyhää Henkeä vastaan on valittu asenne, ei sitä voi saada anteeksi, kuten jokin heikkouden synti. Kyseinen synti ei kuulu jatkuvan anteeksiantamuksen piiriin, koska kyseinen jatkuva verenpuhdistus on tarjolla vain uskoville. Sen sijaan, mikäli tällainen ihminen tutkii Joonaan merkkiä, eli Jeesuksen kuolemaa ja ylösnousemusta hänellä on mahdollisuus vakuuttua, että Jeesus oli sittenkin Jumalan poika. Ihmisen on tehtävä ensin tietoinen parannus kapinasta ja Jumalan vastustamisesta, ennen kuin Pyhän Hengen pilkan syyllisyys pestään pois. Ihmisen on siis luovuttava ensin pilkasta, ennen kuin sen voi saada anteeksi. Ihminen, joka pitäytyy valitsemassaan asenteessa, kadottaa lopulta sielunsa, ei ainoastaan ajaksi, vaan iankaikkisuudeksi. Kyse ei siis ole siitä, ettei Jumalan Henki haluaisi vetää tällaistakin ihmistä puoleensa, vaan siitä, että ihmisen valitsema asenne Pyhää Henkeä kohtaan tekee Pyhän Hengen toiminnan hänen elämässään mahdottomaksi. Jos tällainen ihminen tutkii Golgatan uhria ja ylösnousemusta, vaikkapa älyllisenä ongelmana, haluten päästä selville totuudesta, on hänen mahdollista vakuuttua Jeesuksen jumaluudesta. Jeesuksen Jumaluudesta vakuututtuaan hänellä on mahdollisuus parannukseen ja pelastukseen. Väite että pilkkaa Pyhää Henkeä kohtaan ei anneta anteeksi tässä, eikä tulevassa ajassa perustuu siihen, ettei kyseiselle synnille ole olemassa automaattista puhdistusta ajassa, eikä sitä anneta enää anteeksi, mikäli ihminen menee sen kanssa iankaikkisuuteen. Uskova, joka vaeltaa valkeudessa on jatkuvan puhdistuksen alla ja hänen syntinsä pestään pois, vaikka hän ei olisi edes ymmärtänyt rikkoneensa Jumalaa vastaan. Näin ei kuitenkaan ole kuolemaan johtavien syntien kanssa, joista pilkka Henkeä vastaan on vakavin, jopa vakavampi kuin veriteko. Pyhän Hengen pilkan anteeksiantamattomuus perustuu siihen, ettei ainoa, joka voi anteeksiantamuksen välittää, eli Pyhä Henki, pääse vaikuttamaan pilkkaajan elämässä. Pilkkaaja torjuu pilkallaan Pyhän Hengen työn, joista ensimmäinen on ihmisen pelastaminen kuolemasta elämään. Uskon, että jos tällainen ihminen perehtyy Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen, hän voi vielä tulla hylkäämään syntinsä ja silloin Hengellä on tie vaikuttaa kaikkea sitä, mitä Jumala haluaa tehdä ihmisen elämässä.

© Matti Lahtinen 2014 Kansi: Matti Lahtinen Kirjan Raamatun lainaukset ovat vuoden 1933/38 käännöksestä

Kustantaja: Nehemia Media, Turku, Suomi Painopaikka: BoD Gmbh, Neuerstadt, ISBN 978-952-7111-01-7